"Tiedäthän, miten hän osaa katsoa poikiin" - Betty-spesiaalin osa 4/7

Bettyn ulkonäköä ei sarjan julkaistussa versiossa kuvata kovin tarkasti, eikä missään sanota, onko hän erityisen sievä. Jotakin viehättävää hänessä kuitenkin on, sillä nuorukainen toisensa jälkeen lankeaa hänen lumoihinsa. "Tiedäthän, miten hän osaa katsoa poikiin", sanoo Myra Knox takanapäin, ja Betty parka koettaa epätoivoisesti miettiä, miten oikein erehtyy näihin katsomaan.

Kaksi salattua ihailijaa


Koska Bettyn ihailijoiden määrä kasvoi jo epäuskottavaksi jopa tällaiseen tarinaan suhteutettuna, heitä on karsittu melko tavalla julkaisuvaiheessa. Kirjan alkuosa, jonka kirjoitin muutenkin käytännössä täydellisesti uudelleen, paljastaa kaksi nuorukaista, joiden te ette ehkä olisi osanneet arvata toivoneen Bettyltä muutakin kuin ystävyyttä.

Alex-serkku, joka julkaistussa versiossa on Bettylle lähinnä kuin Jamien kaksoisolento eli turvallinen isoveli, on alkutekstissä aivan jotakin muuta. (Muistattehan, että Alexin isä on Geordie-setä, joka aikoinaan epätoivoisesti jahtasi Cathyä!)

Vaikuttaa siltä, ettei Alex ollut aivan tosissaan vaan pikemminkin härnäsi kipakkaa nuorta serkkuaan, joka äsähteli Alexille milloin mistäkin. Silti hän katsoi asiakseen suudella 16-vuotiasta Bettyä Keijulehdossa — monta vuotta ennen kuin Betty julkaistun version mukaan sai ensisuudelmansa Flemingien eteisessä (tai missä se nyt ikinä sitten tapahtuikin...).

Kirjoittaessani kirjan alkua kokonaan uudestaan karsin pois nämä juonenkäänteet ja tein Alexista Bettylle kyllä läheisen, mutta hyvin veljellisellä tavalla. Silti alkuperäinen vyyhti heijastui jollakin tavalla lopulliseenkin tarinaan, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että Betty oli hiukan ihastunut Alexiin, ja että siihen on syynsä, ettei Una MacDonald, jonka kanssa Alex sittemmin meni naimisiin, pidä Bettystä.

Napier MacPherson ei myöskään ollut ensimmäinen, joka kosi Bettyä, vaan joku ehti ensin tämän 17-vuotissyntymäpäivänä. Alkutekstissä päivää kuvataan kahdessa luvussa: ensimmäisessä päivän hauskuuksia kirjojen tunnistamisineen ja toisessa illan tanssiaisia. Julkaistussa versiossa nämä kaksi lukua on yhdistetty, ja loppu saattaa vaikuttaa hiukan töksähtävältä, sillä – sieltä on leikattu pois pitkä pala, kosinta jälkipyykkeineen.

Julkaistussa versiossa Betty pakenee tanssisalista kuistille vähän haikeana toivoen, että jotakin tapahtuisi, jokin olisi erilaista. Lopulta hän kuitenkin vain poimii kukan pukunsa kaula-aukkoon ja palaa sisälle. Tai näin hän antaa meidän ymmärtää.

Mutta mitä todella tapahtui? ;)

Bettyn toive kuitenkin toteutui. Puoli yhdeksältä Meg Murray tuli kuiskaamaan, että Frank odotti kuistilla. Kummissaan tyttö astui ulos. Frank tuli hänen luokseen.
-Mitä sinä tahdot? Betty kysyi iloisesti, vaikka jokin nuorukaisen katseessa kertoi sen hänelle.
-Minulla on... tärkeää asiaa.
Frank vei Bettyn kaiteen viereen. Elokuun hämärä yö oli laskeutumassa, kukkien tuoksut kohosivat kuin huntu puutarhasta ja Bettyä värisytti. Frank oli niin vakava, aivan toinen poika kuin se, joka aamulla antoi hänelle ruusun jokaisesta oikeasta arvauksesta.
-Bet, sanoi Frank hiljaa, -minä rakastan sinua. Tahdotko tulla vaimokseni?
-Minä? Betty kohotti kasvojaan ällistyneenä. Sitten hän tunsi tumman punan leviävän poskilleen. -Kuinka minä...
-Olen ajatellut sinua joulusta alkaen. Bet, mieti vähän. Menen sisään, ja jos tahdot — myöntyä, kiinnitä tuo lilja povellesi. Jos kieltäydyt, heitä se pois. Frank puhui nopeasti, puristi Bettyn käsiä ja kuiskasi vielä mennessään: -Rakastan sinua!
Betty jäi yksin kuistille. Puutarhassa liikkui muutama haaveileva pari, huvimajasta loisti valo ja hän oli näkevinään Robin ja Annan varjot.
Jos hän myöntyisi — silloin jäisi koulu, oppi, kaikki. Jos hän kieltäytyisi — niin mitä sitten? Äiti ja isä eivät tahtoisi, että hän sitoutuisi näin varhain. Eikä hän rakastanut Frankia, ei tipan tippaa. Oliko hän herättänyt turhia toiveita? Ei tietääkseen, ei joulun jälkeen. [Viittaus sekamelskaan, jonka Marie-serkku aiheutti saapumisellaan, ja Bettyn yritykseen ärsyttää Alexia huomioimalla Frankia.] Miettiväisesti Betty irrotti liljan vyöstään ja musersi sen viiileät terälehdet sormissaan.
-Jumala, anna tämän olla oikea ratkaisu, hän ajatteli.
Astuessaan taas saliin Betty näki Frankin ikään kuin vavahtavan. Mutta samassa Ewan oli siinä, ja he keinuivat musiikin laineilla, kunnes Betty vetäytyi erääseen ikkunasyvennykseen. Hetken kuluttua rouva Stewart raotti verhoa.
-Voitko pahoin, kultaseni?
-En, äiti. Mutta tahtoisin puhua kanssasi.
Rouva Stewart istuutui tyttärensä viereen.
-Mitä sinulla on sydämelläsi?
-Äiti, minua on... kosittu. Betty tuijotti uusia hansikkaitaan.
-Kuka? kysyi Cathy-rouva pienen hiljaisuuden jälkeen, jonka aikana hän tajusi, että pikku-Betistä oli tulossa nainen.
-Frank.
-Ja mitä sinä vastasit? Rouva Stewart otti tytön käden omaansa.
-Kieltävästi. Enhän voinut suostua: olen niin nuori, ja kaikki jäisi, koulu, kaikki...
-Olet oikeassa, pikku Bet, olet liian nuori sitomaan itseäsi mieheen. Ja isäsi ja minä emme oikein pitäisi siitä, jos ottaisit serkkusi. Emme me sinua nyt luostariinkaan laittaisi, mutta... Ymmärräthän, mitä tarkoitan?
-Ymmärrän, äiti, Betty sanoi hymyillen. -Ja olen iloinen siitä, että tein mielestäsi oikein.
-Teet aina oikein, kunhan kuuntelet omantuntosi ääntä, rouva Stewart sanoi vakavasti. Sitten hänkin hymyili. -Mene nyt nauttimaan nuoruudestasi, lapsukainen. Kuukauden kuluttua on sinullakin alkanut työ.
Betty nousi, syleili äitiään ja kuiskasi:
-Kiitos!
Cathy-rouva suuteli häntä, ja yhdessä he pujahtivat verhon takaa.
Bettyn sydämeen koski, kun hän näki Frankin surulliset kasvot, mutta asialle ei voinut mitään. Ei kai ollut hänen syynsä, ellei Frank ollut "se oikea"!
Kun vieraat olivat lähteneet, raahautui Betty lopen uupuneena vuoteeseen. Hän jaksoi juuri ja juuri lukea iltarukouksensa ja veti sitten onnellisena peiton korviinsa. Silloin huoneen yli kantautui Rosen kuiskaus:
-Betty...
-Mmhh...
-Minä aion kysyä nyt suoraan kosiko Frank sinua?
-Kosi. Betty yritti hautautua tyynyyn.
-Mitä vastasit?
-Kieltävästi tietenkin. Hyvää yötä!
Jälkimmäinen lause tuli sellaisella ponnella, että Rose ymmärsi keskustelun päättyneen. Hän huoahti, kiersi peitteen ympärilleen ja mietti nukahtamiseensa saakka sitä, miksei Betty huolinut sileää sormusta, kun sellainen oli mahdollisuus saada.

Koko episodi on sanansaattajana toimivine ystävättärineen ja kukkasymboleineen kuin jostakin Bettyn kertomuksesta! Se on niin typerä, että muutamaa vuotta myöhemmin Betty olisi todennäköisesti purskahtanut nauruun (vrt. eräs teatterikäynti Bettyn ja Duncanin ollessa jo kihloissa: “Kyseessä oli hyvin romanttinen kappale, joka esitettiin sellaisella paatoksella, että Betty hytkyi pidätetystä naurusta ensimmäisestä näytöksestä alkaen”).

Mutta seitsentoistavuotiaana hän otti asian kauhean tosissaan, vaikka kyseessä on niin puhdasverisen lapsellinen tempaus, että jos Betty olisikin jonkin mielenhäiriön vuoksi vastannut myöntävästi, Frank olisi todennäköisesti hämmentynyt aivan täysin. Tosin vielä seuraavana jouluna Frank käyttäytyy varsin happamasti, kun Bettyä kiusoitellaan Duncanin antamalla paketilla.


Nuori herra Oag


Duncanille omistetussa spesiaalissa kerron, että ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa koulutoverin vanhempi veli pyöri Bettyn mielessä huomattavasti enemmän kuin julkaistussa kirjassa. Hyvin pian totesin, että jos aion kirjoittaa kirjaa pidemmälti kuin pari sivua ennen hääkelloja ja saada siihen yhtään jännitystä, tarvitaan Duncanille vastavoima.

Gerald Oag syntyi siis aivan vain kilpakosijan tarpeeseen, ja kakkossijalla hän on saanut tyytyä olemaan siitä pitäen. Kun nyt luin käsikirjoitusversion kuvausta Bettyn ja Jerryn ensikohtaamisesta, olin pudottaa mapin käsistäni. Mitä ihmettä minä olin oikein Jerryä synnyttäessäni ajatellut??
-Tämä on Bet Stewart, esitteli Jessie ja tuntui samassa saavan ajatuksen. -Olemme luokkatovereita. Jerry on poikakoulussa, Bet.

Betty rypisti kulmiaan. Hän pelkäsi kaikesta huolimatta, että Jessie alkaisi hyvän hyvyyttään järjestellä asioita.

-Hauska tutustua, Jerry sanoi ja ojensi kätensä. -Duncan on puhunut paljon teistä — Sapphosta, kuten hän sanoo.

-Duncan? Bettyn kulmakarvat olivat singota otsalta.

-Olemme Flemingien perhetuttuja ja käymme heillä usein. Jerry hymyili. Hän oli hauskannäköinen hymyillessään — yhtä hauskan näköinen kuin Kenneth Knox konsanaan.

-Vai niin. Betty nielaisi. "Perhetuttu" kuulosti melkein viattomalta.
Siis hyvä tavaton... Minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, mitä olisin ajatellut tehdessäni Jerrystä ja Duncanista tuttavia, hyvä jottei veriveljiä. Toisaalta: jos olisin pitänyt kiinni tästä juonenpäästä, siitä vasta olisikin saatu mehevää draamaa! Mutta kyllä myöhemmässä käsikirjoituksessa kilpakumppanit ovat toisilleen yhtä vieraita ja yhtä hyytävissä väleissä kuin julkaistussakin versiossa, niin että taisin unohtaa moiset perhetuttavuustyperyydet alkuunsa.

Jerry Oag on niin täsmällinen nuori mies, että hänestä kertoviin kohtauksiin ei ole tullut juuri laisinkaan muutoksia julkaisuvaiheessa. Luvussa Kihlaus on yksi Bettyn päiväkirjamerkintä marraskuun 7. päivältä jätetty pois, mutta sekin koskettaa enemmän Duncania.
Pikku Eliza kirjoitti minulle kirjeen. Jos hän olisi vähän vanhempi ja viisaampi, loukkaantuisin sen sisällöstä, mutta onhan tuollaiselle lapselle annettava anteeksi.
Kotona 1. marraskuuta
Rakas Bet,
Äiti sano etä minun pitää kirjottaa Sinulle Kirje, kun Sinä menet Naimisiin. Sitten Hän sano että pitää onnitella, mutta minä en halu. Mikset Sinä mene Naimisiin Duncanin kanssa? Minä tykkään Duncanista. Me oltiin Alexin ja Unan Häissä ja Rouva Brown sano etä Isän ja Äidin ei pitäisi antaa Sinun olla Kihloissa vieraan miehen kansa.
Ottaisit nyt Duncanin.
Eliza
On se nyt ihme, etten saa itse valita sulhastanikaan!
Hetkinen. Ei Jerry nyt sentään niin täsmällinen ollut! Hänessä on tulinenkin puolensa, jonka ilkeämielinen kirjoittaja tosin siivosi pois julkaisuvaiheessa. Luvun Epävarmuutta alkutekstissä ei totisesti puhuta ruokakalustoista!

Alkuperäinen teksti:
Mutta hän ei voinut olla ajattelematta edellisiltaa. Isoäiti oli ollut ompeluseurassa ja Annie jonkun ystävättärensä luona, ja Betty oli istunut salissa Jerryn kanssa. Jerry oli tahtonut suudella ja hyväillä häntä, mutta Betty oli vastustellut ja ollut lopulta oikein vihainen, itsekään tietämättä miksi.

-Sinä olet suloisen ujo, Jerry oli sanonut, -mutta sulhasellakin on jotakin oikeuksia!

-Minä en pidä siirapista, Betty oli vastannut.

Tyttö huokasi vähän kulkiessaan kadun yli. Heillä ei mennyt hyvin, kyllä Jerrykin sen ymmärsi. Betty tiesi myös, miksi asiat olivat näin. He olivat yksinkertaisesti liian erilaisia; Jerrylle rakkaus merkitsi vain suudelmia, Bettylle myös keskusteluja, hyvää ystävyyttä. Jerry valitsi ammatin palkan, Betty kutsumuksensa mukaan. Kertoisiko Jerry koskaan satuja heidän lapsilleen?

Julkaistu teksti:
Mutta hän ei voinut olla ajattelematta edellisiltaa. Isoäiti oli ollut ompeluseurassa ja Annie jonkun ystävättärensä luona, ja Betty oli istunut salissa Jerryn kanssa. Jerry oli puhunut tulevaisuudesta, ehdottanut, että he kävisivät katsomassa jotakin asuntoa, joka oli tulossa myyntiin, ja sanonut äitinsä kysyneen, mistä Betty aikoi hankkia kankaat kapioihinsa ja millaisen ruokakaluston tämä tahtoi häälahjaksi.

-En minä ole ajatellut sellaista! Betty puuskahti. -Enkä minä osaa ajatella mitään asuntoa!

Jerry oli näyttänyt melkein vihaiselta.

-Käsittääkseni meidän on tarkoitus mennä naimisiin ensi kesänä, hän sanoi moittien. -Mutta sinä et ole sanonut vielä edes päivämäärää!

-Kesään on pitkä! Betty oli vastannut ja tuntenut kylmiä väreitä.

Tyttö huokasi vähän jatkaessaan matkaa Charlotte Squarelle. Heillä ei mennyt hyvin, kyllä Jerrynkin täytyi se ymmärtää. Betty oli kyllä yrittänyt miettiä, johtuiko se hänestä, ja muuttaa käytöstään. Mutta aina se ei onnistunut. Jerry puhui asunnosta ja ruokakalustosta, mutta kertoisiko tämä koskaan satuja heidän lapsilleen?
Julkaistun version luettuaan ei tarvitse ihmetellä, miten Isoäiti tohti jättää Bettyn Jerryn kanssa kahden kesken, vaikka Duncanilta se oli myöhemmin ehdottoman kiellettyä! Mutta toisaalta alkuperäinen versio antaa kyllä Jerrystä paljon inhimillisemmän kuvan — alkaa suorastaan ymmärtää, miksi Madeleine häneen lopulta retkahti.

Yksi on joukosta poissa


Loput miehet, jotka Bettylle huomiotaan osoittivat — Napier MacPherson, Robert Melville ja keitä näitä nyt oli — ovat päätyneet julkisuuteen samanlaisina kuin alkujaan jossakin jokivarren koivikossa tai vinttikamarini hämärissä ruutupaperille kirjoitin. Tämä kertonee siitä, että kukaan heistä ei ollut kyllin tärkeä muokattavaksi, kuten Duncan.

Tai hetkinen. Olihan Bettyllä vielä yksi ihailija, joka ei päässyt julkaistuun versioon edes mainintana. Kuka oli Donald Menzies? Hänestä enemmän klo 17 spesiaalissa.