lauantai 27. elokuuta 2016

Betty somettaa ja mietti joululahjoja

Viime keväänä seurasin innoissani Twitterissä Ylen yhdessä mm. kahden lukion oppilaiden kanssa toteuttamaa #titanicilla-tempausta, jota voisi kutsua eräänlaiseksi someliveroolipeliksi. Paitsi sovittuja rooleja, tarinaan liittyi mukaan myös meitä ulkopuolisia, jotka keskustelimme Titanicin matkustajien kanssa ja olimme jotkut olevinamme mukanakin laivalla.

Kokemus oli niin hauska ja opettavainen, että se jäi kutkuttamaan. En sentään ruvennut värväämään Bettyn maailmasta twiittaavia ihmisiä, mutta löysin sivuston, jolla voi luoda kuviteltuja Facebook- ja Twitter-päivityksiä, chattikeskusteluja ja tekstiviestejä haluamallaan nimellä ja profiilikuvalla.

Sopivia 1900-luvun alun "profiilikuvia" löysin kotini ikivanhoista albumeista, ja vietin tolkuttoman hauskoja hetkiä kertoessani osan Bettyn tarinaa nykypäivän välinein. Päivitykset, chattikeskustelut ja tekstiviestit julkaisin kuvina Bettyn Facebook-sivulla. Itse asiassa idea ei ollut niinkään hullu, sillä koko Betty-ilmiöhän on syntynyt sosiaalisen median ansiosta: kirjat julkaistaan blogimuodossa ja väliajoilla jutellaan Facebookissa! (Bettyn sivun lisäksi siellä on muuten myös ryhmä vapaammalle keskustelulle.)

Nyt koko tuo Bettyn some-tarina on luettavana pdf-muodossa osoitteessa http://lankuri.net/Bettyt/Betty_somettaa.pdf. Huomaa, että kaikki teksti on tiedostossa kuvina, ja siksi se latautuu hiukan hitaasti - kannattaa tallentaa pdf omalle koneelle, niin voi lukea rauhassa. Olkaa hyvät, nauttikaa tai naurakaa! ;)



http://lankuri.net/Bettyt/Betty_somettaa.pdf

Mitä tulee tarinan jatkoon, olen kirjoittamassa seuraavaa osaa Gracen vaiheista - se on aivan alussa vielä, mutta joka tahtoo, voi tietysti jo laittaa itselleen uuden kirjan blogiosoitteen muistiin. Ilmoittelen sitten aikojen päästä, kun tarina on valmis ja alkaa ilmestyä, sillä en halua hätäillä sen kanssa.

Gracen vaiheita varten olen kerrannut viimevuotista joululahjaanne eli Ruthin kokemuksia Berliinistä maailmansodan jälkeen, ja siitä tuli mieleeni tuleva joulu. Haluatteko tänä vuonna joulupaketteja? Jos haluatte, mitä toivoisitte niiden sisältävän? En lupaa mitään, mutta sana on vapaa. Viime vuonnahan esimerkiksi en aikonut kirjoittaa teille riviäkään, mutta sitten joku toivoi Ruthin tarinaa, ja siitä syntyi oikea pienoisromaani. Aina siis kannattaa toivoa!

2 kommenttia:

  1. Joulupaketit olisivat kyllä kivoja, jos vain ehdit/jaksat niitä kirjoittaa.:D Olisi mukava kerrata jo menneitä tapahtumia, mutta eri henkilön/henkilöiden näkökulmista. Esim. Rouva Wallacen, Felixin, Fergusin, Victorian, Duncanin tai vaikka Isoäidin kokemuksia menneistä hetkistä olisi ihana lukea!:-)

    Luen juuri Bettyjä toista kertaa.(luulisin että se on tonen kerta.:D) On ollut ihanaa päästä taas Bettyn maailmaan. Nyt lähtee kolmas kerta Gracesta...:-D ♥
    T:Ada

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yksi tarina on tulossa, tosin se ei liity niinkään Bettyyn. Muisteluiden suhteen mietin sitä, että niitä jonkin verran tulee Grace-kirjoissa väkisinkin... Tuleeko jo liikaa? :)

      Poista