sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Miten valitsette 14/14: Kynttilänvalossa

 
Catriona nousi Bancan yläkertaan vieviä leveitä kiviportaita. Hän oli ollut koko illan Megin kanssa kartanon suuressa salissa auttamassa haavoittuneiden hoitamisessa, niin ylämaalaisten kuin punatakkienkin.

Oli ollut hiukan kiusallista kääriä sidettä luutnantti O’Callaghanin pään ympäri tämän ohimoon tulleen haavan suojaksi, ja tunne oli selvästi ollut molemminpuolinen. Irlantilainen oli mutissut nolona jotakin siitä, ettei hän ollut osannut aavistaakaan kapteeni Campbellin suunnitelmia, ja Catriona oli mutissut puolestaan ympäripyöreitä rauhoitteluja.

Sitten tyttö oli käynyt keittiössä katsomassa, tarvittiinko apua ruoanlaitossa, mutta todennut olevansa aivan ylimääräinen. Bancan keittäjä totisesti halutessaan osasi asiansa, vaikka Catriona oli sitä vielä samana aamuna epäillyt. Nyt keittäjä tiesi ”rakkaan lairdin” olevan talossa, eikä Catrionalle jäänyt epäselväksi, tarkoittiko tämä nimityksellä Ian vai Robert Campbellia. Joka tapauksessa keittiössä häärättiin sellaisella innolla kuin talossa olisi ”rakkaan lairdin” lisäksi ollut Jaakko-kuningas maanpakolaishoveineen eikä ainoastaan epämääräistä joukkoa ylämaalaisia ja punatakkeja. Catriona olikin aavistavinaan, että tällä kertaa ruoassa olisi tarpeeksi suolaa.

Meg oli jäänyt vielä asioikseen vaihtamaan jonkun siteitä. Catriona tiesi sisarensa vain odottavan, että Donald MacArthur vapautuisi siitä, mitä ikinä olikin tekemässä. Mutta mitä Roderick MacLaren sanoisi? Catriona tiesi kyllä, että kihlauksen purkaminen oli vakava asia. Glenmore voisi kieltäytyä siitä ja pakottaa Megin kanssaan naimisiin, jos tahtoisi, eikä kukaan voisi estää häntä.

Catrionankin pitäisi puhua isän kanssa. Mutta tyttö tunsi pientä epävarmuutta siitä, mistä kaikesta hänen pitäisi puhua. Hän ei ollut nähnyt Iania sen jälkeen, kun välskäri oli saanut haavan ommelluksi ja lainsuojaton oli yhä tajuttomana kannettu yhteen yläkerran kamareista. Hän ei ollut edes kuullut mitään tämän voinnista, mikä toisaalta oli hyvä asia, koska silloin tuskin oli tapahtunut mitään äkillisiä käänteitä.

Ylämaalaiset olivat leiriytyneet ympäri talon ja pihamaan. Jäljellä olisivat tosin kohta vain Ian Royn, Claidheimhin ja Glenmoren miehet, sillä Ardshiel lähtisi väkineen kotimatkalle yönselkään. Hän ei halunnut sekaantua tähän tilanteeseen yhtään enempää kuin oli pakko, sillä oli jo kyllin kiusallista, kun hän oli tuonut sotureita Argylen herttuan hallinta-alueelle.

He muutkaan eivät voisi jäädä tänne pitkäksi aikaa, sen Catriona toki ymmärsi. Kukaan ei tiennyt, olivatko punatakit ehtineet lähettää sanan Fort Williamiin, kun Ian Roy oli miehineen hyökännyt sisään salaovesta. Mutta vaikkei lähetti olisikaan päässyt matkaan, varuskunnassa alettaisiin varmasti pian ihmetellä, kun ei Robert Campbellista kuuluisi. Ja jos linnoituksesta lähetettäisiin sotilaita Bancaan, he olisivat hukassa.

-Ei Ian Roy siellä ole, neiti, sanoi eräs partainen mies, jota Catriona oli kuullut kutsuttavan Hamish MacTavishiksi. Ylämaalainen oli havainnut tytön laskeneen kätensä sen huoneen ovenkahvaan, jossa lainsuojattoman olisi pitänyt olla toipumassa.

-Miten niin ei ole? Catriona kysyi oudoksuen.

Hän ei tiennyt, mitä heistä kahdesta mahdollisesti miesten joukossa puhuttiin. Mutta puhuttiinpa mitä tahansa, Ian Royn miehet kohtelivat häntä erittäin kunnioittavasti.

-Hän meni alas Dòmhnall Dhun kanssa, MacTavish jatkoi. -Ja Claidheimhin ja Glenmoren ja Ardshielin. Puhuttamaan kapteenia.

-Hänhän on haavoittunut!

-No, haava on ommeltu, mies huomautti ja kohautti vähän olkapäitään, aivan kuin vihjaten, että ommelluista haavoista oli enää turha pitää kovin suurta meteliä.

Vihaisena Catriona käännähti kannoillaan kiiruhtaakseen alakertaan ja vaikka sitten keskelle Robert Campbellin ”puhuttamisen” kiskoakseen Ian Royn takaisin toipilashuoneeseen. Mutta hän ei ehtinyt vielä mihinkään, kun näki miehen nousevan portaita.

Ian oli riisunut pois verisen ja riekaleisen paitansa, ja Catriona koetti olla katsomatta hänen leveitä harteitaan ja vahvoja käsivarsiaan ja sen sijaan iloita siitä, että yläruumiin ympäri kierretty side oli puhdas ─ haava ei vuotanut ainakaan pahasti. Mutta miehen askel oli hidas ja hän nojasi vasemmalla kädellään kaiteeseen, vaikka ei ollut huomaavinaan, kun Donald MacArthur yritti tarjota hänelle omaa käsivarttaan tueksi.

-Takaisin pitkällesi kuin olisit jo! Catriona puuskahti kiiruhtaessaan Ian Royta vastaan. -Haluatko väen vängällä saada haavan aukeamaan!

-Torquil MacNichol ompelee sellaista siksakkia, että minun kylkeäni ei saa enää auki edes miekalla, Ian vastasi hymyillen tajutessaan, kuka häntä oli odottamassa. -Ei minua enää mikään vaivaa, kunhan saan vähän voimiani takaisin. Verenhukka taisi olla aikamoinen.

-Juuri siitä syystä sinun pitäisi levätä eikä vaeltaa edestakaisin!

-En minä vaella mihinkään. Kävin vain alakerrassa. Ian kääntyi Donaldiin päin kuin olisi jatkanut keskustelua, jonka Catrionan väliintulo oli keskeyttänyt. -Hae tyttö käsiisi. Minä järjestän kyllä kaiken.

-Kiitos, sanoi Donald yksinkertaisesti. -Minä korvaan…

-Mene tiehesi, Ian Roy tokaisi naurahtaen. Sitten hän kääntyi Catrionaan päin -Ja sinä, sinun kanssasi minulla on puhumista!

Lainsuojaton tarttui Catrionan käsivarteen ja työnsi tämän edellään toipilashuoneeseensa, ja tyttö punastui kuullessaan ulkopuolelle jäävän miesjoukon hyväntahtoisen naurun.

Vavahtaen Catriona vasta nyt tajusi, että huone oli sama, jossa hän oli viettänyt edellisen yön ja kauhean aamun. Kaatunut muste oli kuivunut pöydällä ja lattialla, kapteeni Campbellin mukanaan tuoma paperinippu oli hajallaan, mutta mustepullon sirpaleet joku oli koonnut pois. Ikkuna oli yhä auki, kuten se oli aamulla jäänyt häneltä.

Syysilta oli laskeutunut, kuu oli pilvessä ja huone melkein pimeä. Joku oli tuonut pöydälle kynttilän, jonka Ian Roy sytytti. Liekki lepatti vedossa ja mies sulki ikkunan.

-Sinun pitää todella mennä lepäämään, Catriona katkaisi hiljaisuuden. Jotenkin hän ei osannut nyt puhua muuten kuin hoitajatarmaisesti.

-Sinä olet minun leponi.

Ian Roy oli yhtäkkiä hänen edessään ja otti hänen kasvonsa käsiensä väliin, vaikka tyttö näki, että miehen oli vaikeata liikuttaa oikeaa kättään kyljen haavan vuoksi. Yhden huikaisevan hetken hän ajatteli, että Ian suutelisi häntä.

-Mihin te oikein olitte matkalla?

Catriona räpytteli silmiään vähän aikaa, ennen kuin tajusi, ettei ollut saanut suudelmaa vaan kysymyksen. Ja kesti vielä hetken, ennen kuin hän käsitti, mitä kysyttiin. Tuntui olevan niin pitkä siitä, kun he olivat Megin kanssa nousseet Claidheimhissa ratsujen selkään.

-Sinun ketunkoloosi, hän tokaisi. -Isä tahtoo naittaa Megin Glenmorelle.

-Joten te karkasitte kotoa? Miehen ääni oli huvittunut ja hän laski irti Catrionasta, mikä sai tytön huokaamaan itsekseen pettymyksestä.

-Mitä muuta me olisimme voineet tehdä! Meg rakastaa Donaldia.

Ian Roy naurahti ääneen.

-Minä koetin epätoivoisesti miettiä syytä siihen, miksi sinä ja sisaresi olitte ilmaantuneet Bancaan, hän sanoi. -En keksinyt yhtäkään. Mieleenikään ei tullut se ilmeisin ─ että villi sisaresi karkaa kotoa ja houkuttelee sinut, ujon ja aran tyttöparan, mukaansa!

-Oh, puuskahti Catriona, -älä ole hävytön.

Sitten hän kallisti päätään.

-Mistä sinä tiesit, että me olemme täällä? hän kysyi. -Mistä sinä tiesit hyökätä? Vai teitkö sen… serkkusi tähden?

-Osittain, Ian Roy myönsi. -Mutta pääasiassa sinun tähtesi. Ja, no, myös sisaresi, sillä Donald kiipeili seinille kuultuaan tämän olevan Robertin armoilla. Niin me…

-Kuultuaan? Mistä sinä voit noin vain kuulla sellaisia asioita?

Lainsuojaton virnisti.

-Banca voi olla Robert Campbellin nimissä, hän sanoi. -Mutta sen palveluskunnassa ja alustalaisissa on voittopuolisesti heitä, jotka näkisivät mieluummin minut täällä isäntänä, kuten ennen vanhaan. Heidän kanssaan pidän yhteyttä tarvittaessa. Tarkemmin sanottuna tällä kerralla tallipoika livahti yön pimeyteen kertomaan, että olitte tupsahtaneet suoraan Robertin syliin. Hän oli tunnistanut vaakunan satulassa ja tiesi, että minä olin ollut juuri tekemisissä Claidheimhin kanssa.

-Ja ne satulat kun ajoivat meidät turmioon alun pitäen, Catriona mutisi.

Ianin leukaperät kiristyivät.

-Satuttiko Robert sinua? Loukkasiko hän sinua?

-Älä murehdi, tyttö sanoi pakottaen äänensä vakaaksi. -Mitään sellaista ei tapahtunut, minkä tähden sinun olisi pitänyt keihästää hänet ruokasalin portaikossa. Missä hän muuten nyt on?

-Lukittuna yhteen alakerran huoneista, sidottuna ja vahvasti vartioituna. Edes hän ei kiemurtele irti tällä kertaa. Ian Royn ääni oli kova.

-Mutta mitä sinä nyt teet hänelle? Miten sinä saat oikeutta?

-En tiedä, saanko. Mutta yritän. Tämä, mies sanoi vetäen sporranistaan kaksi taitettua paperia, -on hänen kirjallinen tunnustuksensa.

-Mutta hänhän tunnusti jo päivällä…

-Ja luuletko sinä, että englantilainen tuomioistuin kutsuu sen tunnustuksen todistajiksi joukkoa kapinallisia jakobiitteja? Minä olen koko ajan tiennyt, että kaikki pitää saada paperille. Täytyy myöntää, ettei häntä ollut aivan helppoa suostutella laittamaan alle nimeään. Ilmeisesti hän ajatteli, että skotlantilainen luoti suo lempeämmän kuoleman kuin englantilainen hirsipuu.

-Oh, Catriona äännähti. -Minä en tahdo tietää, miten…

-Ei sinun tarvitsekaan tietää. Mutta sanottakoon, että tuo teidän Ardshielinne on hyvä puhumaan ihmisiä ympäri. Vähääkään hätkähtämättä hän muotoili Robertin silmien eteen sellaisia tulevaisuudenkuvia, että tämä näki parhaaksi kirjoittaa. Kahtena kappaleena.

-Mitä sinä nyt teet?

-Lähetän toisen näistä papereista viranomaisille. Toisen pidän varmuudeksi itse. Samalla ilmoitan, mistä sekä kapteeni Campbell että hänen sotilaansa ovat noudettavissa. Ei täältä, tietystikään, se vaarantaisi palvelusväen. Pojat hoitavat heidät sopivaan paikkaan ja huolehtivat heille vettä ja leipää niin kauan, että hallitus haettaa omansa pois.

-Hänet siis…

-Siitä päättää oikeus. Älä luule, että minä teen tämän mielelläni. Mutta jos hän kerran oli valmis surmaamaan viattomia ihmisiä vain saadakseen minut hengiltä… Ian värähti.

-Luuletko sinä, että saat… Catriona epäröi. Yhtäkkiä hän ei tohtinut sanoa sitä ääneen.

-Että saan armahduksen? En tiedä. Ian sujautti paperit takaisin vyölaukkuunsa. -Toivon niin. Tosin oikeuslaitos ehkä tarttuu sellaisiin turhanpäiväisiin pikkuseikkoihin lainsuojattomuuteni vuosilta kuin muutamat ryöstöretket ja osallistumiset aseellisiin hyökkäyksiin kruunun joukkoja vastaan. Mutta ehkä niitä asioita voidaan katsoa lieventävien asianhaarojen valossa.

Hän vakavoitui.

-Varmuuden vuoksi minä en ota riskiä. Katoan täältä ketunkolooni heti kun voin. Ja toivon parasta. Joka suhteessa.

Hän katsoi Catrionaan yhtäkkiä niin merkitsevästi, että tyttö kiitti huoneen hämäryyttä, joka toivottavasti esti miestä näkemästä, miten syvästi hän punastui.

-Catriona, Ian Roy sanoi ja tarttui Catrionan käsiin. -Kun minä suunnittelin hyökkäyksen Bancaan, minä ajattelin vain sinua. Totta kai halusin saada kiinni Robertin ─ mutta sillä ei ollut lopulta merkitystä. Millään muulla ei ollut merkitystä kuin sillä, että saisin sinut turvaan. Minä en yleensä pyydä apua keneltäkään maan päällä, mutta nyt lähetin viestin isällesi.

-Siksikö isä tiesi tulla!

-Minä ajattelin, että on oltava jotakin vahvempaa kuin Sir Kennethin ylpeys ─ ja niin onkin, nimittäin hänen rakkautensa tyttäriään kohtaan. Ian Roy hymyili. -Quhidder wil zie. Hän teki valintansa. Kuulemma hän oli välittömästi ratsastanut Ardshielin luo tekemään sovintoa ja pyytämään asetukea.

-Oh! Catriona ei tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut. -Kertoiko hän, mistä he oikein…

-Ei, ei kertonut, eikä koskaan kerrokaan, sillä arvelen, että se on jotakin täysin tyhjänpäiväistä, kuten tuollaisilla itsetärkeillä herrasmiehillä usein ─ anteeksi, että puhun sillä tavalla isästäsi. Luultavasti Ardshiel ei ollut edes tietoinen siitä, että oli onnistunut jollakin tavalla loukkaamaan isääsi. Hän on järkevä mies ja olisi tehnyt sovinnon jo aikapäiviä, jos jotakin riitaa olisi ollut. Mutta pääasia on, että isäsi toi apujoukkoja, sillä ilman heitä tämä päivä olisi voinut päättyä toisin.

Catriona huokasi.

-Miten Megin nyt käy? hän kysyi surkeasti. -Vaatiiko Glenmore…

-Minä puhuin isäsi kanssa. Hän on ilmeisesti vähän poissa tolaltaan, sillä hän lupasi aivan painostamatta suostutella MacLarenin purkamaan kihlauksen. Hän on toiveikas, että tämä suostuu ─ kihlausta ei ehditty vielä julkistaa, joten Glenmore ei menetä kasvojaan. Sanoin, että jos tämä vaatii korvauksia, minä maksan kaiken, mitä vain pyydetään. Donaldin onni on sen arvoinen.

-Entä… Catriona puri huultaan ja painoi päänsä. Yhtäkkiä hän oli taas yhtä sanaton kuin taannoin Claidheimhin ruokasalissa.

-Entä puhuinko minä isäsi kanssa mistään muusta, niinkö? kysyi Ian Roy pehmeästi. -Kuten vaikkapa… uudesta palkkiosta?

-Niin, Catriona sopersi.

Yhtäkkiä miehen voimat tuntuivat loppuvan, hän hellitti otteensa ja putosi kylkeään pidellen istumaan vuoteen laidalle, aivan kuin tämä keskustelunaihe olisi uuvuttanut häntä enemmän kuin mikään tähänastisista.

-Catriona, minä tulin tänne sinun tähtesi. Minä rakastan sinua. Mutta kuten sanoin taannoin Claidheimhissa ─ jos tilanne olisi toinen… Catriona, minä olen yhä lainsuojaton. Minä en voi viedä sinua vihille, en tarjota sinulle kodin turvaa, en…

-Mutta sinähän saat armahduksen, kun serkkusi tunnustus käsitellään!

Ian Roy oli hetken vaiti.

-Jaksaisitko sinä todella odottaa? hän kysyi hiljaa. -Odottaa jotakin niin epävarmaa? Siihen voi mennä pitkäkin aika, mikäli se edes toteutuu.

-Minä odotan niin kauan kuin on tarpeen! Ja ellei se toteudu, niin… Catriona nosti uhmakkaasti päätään. -Minä tahdon elää silti sinun kanssasi. Minä karkaan uudestaan, ellei isä suostu. Minä tulen luoksesi vaikka väkisin, ellet sinä suostu!

-Sinä lupaat paljon, pikku Catriona, sanoi Ian Roy hiukan surumielisesti.

-Minä lupaan kaiken, Catriona huudahti. -Yhdellä ehdolla!

-Uskallankohan minä edes kysyä, mikä se on?

-Ei koskaan enää mitään ”retkiä” eikä tyttöjä ─ ei yksin eikä Donaldin kanssa!

Ian Roy purskahti nauruun, sitten hän voihkaisi ja irvisti ja piteli taas kylkeään.

-Sinä tahdot selvästi viimeistellä sen, mihin Robert ei pystynyt, hän mutisi. -Mo chridhe, me Donaldin kanssa emme totisesti kumpikaan kaipaa mitään ”retkiä” enää, jos…

-Ei mitään ”jos”, sanoi Catriona napakasti. -Kun! Quhidder wil zie. Näin minä olen valinnut.

Sitten hän astui eteenpäin, ja koska Ian Roy oli istumassa, tytön ei tarvinnut edes nousta varpailleen kietoessaan kätensä miehen kaulaan ja suudellessaan tätä. Ja Ian Roy puristi hänet syliinsä ja vastasi suudelmaan niin kiihkeästi, että Catrionan jalat pettivät ja hän putosi istumaan miehen polvelle.

Kaukana alakerrassa hurrattiin, sillä siellä Donald MacArthur kertoi juuri klaaninsa miehille kihlanneensa Claidheimhin neideistä vanhemman ─ jättäen hienotunteisesti mainitsematta tämän aiemman kihlauksen. Glenmoren MacLaren oli nyt luopunut kaikista vaateistaan Megiä kohtaan, ja Sir Kenneth oli antanut suostumuksensa uudelle kihlaukselle sillä yllättävän nöyrästi esitetyllä toivomuksella, että kihlapari odottaisi sulhasen armahdusta ennen vihillä käymistä, koska ”muuten minulla on oman klaanini parissa liikaa selitettävää”.

Tämän jälkeen ylämaalaisten joukko kävi illallispöytään kaikista päivän rasituksista huolimatta hilpeän juhlatunnelman vallassa. Ja kun joku kysyi hiukan huolissaan poissa olevaa Ian Royta, Donald vain naurahti ja totesi, että tämä oli hoidattamassa haavaansa.

Tähän päättyy Betty-viikkojen 2017 spesiaalitarina.
Kiitos siitä, että olit mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti