”On harmi, että kamerani ei ollut mukana, sillä ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen. Lähetti, nuori poika, repesi ensimmäisenä nauruun, ja poispäin kääntyneen radistin hartiat tärisivät. Sitten luutnantin ilme silisi kuin taikaiskusta ja hänkin alkoi nauraa.
‘No nyt on nähty sekin ihme, että Fleming menee sanattomaksi’, hän virnisti."
(Betty ja myrskyn vuodet, luku 20: Kotoisia päiviä)
Kuten tiedätte, olen ajatusmaailmaltani aika visuaalinen - näenhän kirjoittaessani kirjankin tapahtumat filminä päässäni. Tauluja meillä ei silti erityisen paljon ole, koska seinätilan täyttävät kirjahyllyt, minkä lisäksi meillä on muutamia enoni maalaamia tauluja ja olemme aina käyttäneet rahamme johonkin muuhun kuin taiteen ostamiseen. Mutta on muutamia tauluja, jotka puhuttelevat minua voimakkaasti.
Yksi niistä on Juhani Palmun Lauantaiehtoo. Muistan nähneeni sen ensimmäisen kerran ehkä joskus 1990-luvulla, ja rakastuin välittömästi. Kuvassa nuori tyttö istuu kuutamoisena lauantai-iltana katselemassa ulos ikkunasta autiolle kartanolle - joku saattaa nähdä hänen yllään körttipuvun ja käsissä Siionin virret, mutta minä näin ennen kaikkea haikeuden, odotuksen, aran toivon siitä, että joku tulisi.
Kuva kosketti minua, koska näin siinä myös hyvin paljon itseäni. Sitä ei kuitenkaan myyty julisteena, enkä opiskelijana todellakaan voinut hankkia vedosta. Postikorttina kuvan sentään jostakin löysin. Tästä kuvasta tuli jossakin yhteydessä tänä syksynä puhe omalla Facebook-seinälläni, ja taisin vihjata vitsinä, että jos joku miettii minulle joululahjaa, Lauantaiehtoo ei olisi huono vaihtoehto.
Muutama viikko sitten esittelin Bettyn ystävät -ryhmässä Stewartin (!) makeistehtaan toffeerasiaa. Tällöin ystäväni Marja-Leena eli Malli laittoi kaikessa viattomuudessa viestiä ja pyysi, että kävisin ostamassa hänelle pari karamellipurkkia lapsenlapsia varten. Sovimme, että Malli hakisi toffeet meiltä kotoa aatonaattona, kun olen vapaalla. Sitten hän kuitenkin kysyi, onnistuisiko niiden hakeminen tänään työpaikaltani, kun perjantai ei mitenkään sovi.
Tänään pakersin töiden kimpussa, kun yhtäkkiä havahduin ja katsoin kelloon: noin paljon jo, toivottavasti Malli muistaa tulla hakemaan toffeensa! Hetken kuluttua hän tupsahtikin toimistoni ovelle. Ihmettelin vähän, kun hän ei ollut päällysvaatteissa eikä muutenkaan sen näköinen, että olisi tullut suoraan ulkoa toimistooni kirjakaupan yläkertaan (!!), mutta kaivoin heti toffeerasiat esiin.
"Nyt sinun pitää lähteä päiväkävelylle", ilmoitti Malli. Oletin, että hänellä on autossa minulle joku joulupaketti, ja lähdin mukaan - mutta emme menneetkään rappusiin, vaan käytävää pitkin työpaikkani kokoushuoneeseen.
Se oli niitä tilanteita, joista isäni tapaa sanoa, että "aivan kuin unesta heräsin". Ensin näin, että paikalla oli luonnollisesti Mallin puoliso. Sitten näin, että paikalla oli myös Tarja, ja ajatukseni löivät aivan tyhjää.
Ja sitten tajusin, että yksi seinällä olleista tauluista oli otettu alas, ja sen tilalle oli ripustettu Lauantaiehtoo. Malli selitti, että joukko Bettyn ystäviä ja minun ystäviäni oli halunnut tämän taulun yhteistuumin lahjoittaa.
 |
| "Mitä? Minulleko?" Kuvan otti Malli. |
Minulla on raivostuttava taipumus itkeä suuttuessani, mutta sen verran kovapäinen olen, että liikutuksesta itken äärimmäisen harvoin. Nyt itkin. Ja menin aivan puhekyvyttömäksi. Tarjaa harmitti, kun hän ei ollut ottanut videota sisääntulostani - kukaan ei enää jälkikäteen usko, että minä mykistyisin täysin, kuten Duncan rintamalla kesällä 1915! Mutta niin kävi.
 |
| Tässä jo hymyilyttää. Pidän käsissäni "lahjakirjaa" jossa ovat kaikkien osallistujien nimet, mutta teksti ei tahtonut näkyä. Kuvan otti Tarja. |
Voin vakuuttaa, etten koskaan unohda tuota hetkeä, niin totaalisen yllätetyksi tulin, minä, joka niin rakastan yllätyksiä! Selvisi, että toffeet olivat olleet vain tekosyy tavata, ja että luovuttajat olivat sisään tullessaan hyssytelleet, kun heitä oli koetettu neuvoa minun huoneeseeni, ja sen sijaan pyytäneet tyhjää huonetta.
 |
| Kun en tiennyt, haluatteko koko nimänne julkisuuteen, laitoin teidät sydänsateeseen. |
 |
| Malli, minä ja Tarja, joka oli pukeutunut oikeaoppisesti Stewartien väreihin. Kuvan otti Kalervo. |
Malli kertoi ryhtyneensä heti Facebook-päivitykseni jälkeen etsimään Lauantaiehtoota. Hän oli ollut yhteydessä jopa itseensä Juhani Palmuun, joka oli tiennyt, että vedos numero 63/250 oli vapaana, ja se oli löytynytkin Tori.fistä. Vihdoin taulu oli päätynyt Mallin sisarelle Helsinkiin, mistä Malli oli raahannut sen junassa mukanaan. Minä puolestani sain nyt niin täyden palvelun, että kuvien oton jälkeen katsoin vierestä, kun taulu käärittiin uudestaan kuplamuoveihin, joista se oli otettu, ja kuljetettiin minun autooni kotimatkaa odottamaan.
 |
| Taulu on saatu turvallisesti kotiin, ja laaduntarkastajat varmistavat, että se on todella aito Palmu. Lasissa ei ole vikaa, siitä vain heijastuvat joulukuusen valot sekä näköjään myös kuvaaja itse.... |
Kyllä veti nöyräksi. Paniikissa aloin heti miettiä, ovatko teidän joulupakettinne ollenkaan tämän arvoisia ja pitääkö ne kirjoittaa uudelleen! Ystävät, tämä on liikaa. Ihan oikeasti.
Kun ajoin iltapäivällä töistä kotiin aloittamaan pientä joululomastani, autoradiosta kuului melkein neljä vuotta sitten kuolleen sisareni lempijoululaulu Maa on niin kaunis, taulu matkasi etuistuimien takana jalkatilassa ja ajattelin teitä - ja vähältä piti, etten taas itkenyt. Lauantaiehtooseen tuli nyt aivan uutta symboliikkaa. Tyttö ehkä istuu yksin, mutta minä sain taulun suurelta ystävien joukolta. En olisi koskaan arvannut Bettyn maailmaa luodessani, mihin se minut kuljettaa.
 |
| Taulu ei ole lopullisella paikallaan tässä, mutta tuossa seinällä sattui olemaan tukeva koukku, johon sen uskalsi ripustaa siksi aikaa, kunnes poraamme vähän seinää. |
Vähäisenä kiitoksena siis saatte joulupaketteja tässä blogissa jouluaatosta klo 12 alkaen. Sitä odottaessa vielä yksi Bettyn jouluun sopiva sävel, jota ei valitettavasti löydy YouTubesta, mutta tästä linkistä pitäisi kaikkien halukkaiden päästä Spotifyyn kuuntelemaan Hannu Jurmun äänite Wilho ja Impi Siukosen laulusta Tulo vanhaan kotiin. Kuunnelkaa tarkasti sanoja!
Pian on joulu!