“Oikeinkirjoituksenne on esimerkillistä, mutta tarinanne juoni liian vähäpätöinen. Lukija huomaa selvästi, että pientä hauskaa sattumusta on väkisin yritetty laajentaa jaarittelevin lausein ja tekopirtein sutkauksin, jotka eivät huvita ketään.”
Muistatte varmaankin tämän varsin suorasukaisen arvostelun, jonka Betty sai tarjottuaan erääseen aikakauslehteen tarinaa nimeltä Hellepäivä. Mistä tarina kertoo? Alkuperäisessä käsikirjoituksessa sen idea kerrotaan omana lukunaan, jonka kuitenkin jostakin syystä jätin julkaisematta siinä vaiheessa, kun kirjoitin tarinaa blogiin kesällä 2008. En todellakaan tiedä miksi – kyseessä ei ole mitenkään erityisen oleellinen pätkä juonen tai Bettyn kehityksen kannalta, mutta ei siinä nyt suorastaan mitään vikaakaan ole.
Luku sijoittuu ajallisesti lukujen 8 Syntymäpäivä ja 9 Koulukaupunki väliin, niihin viikkoihin, jolloin Davy on rampa loukattuaan jalkansa polkupyörävälikohtauksessa, ja Betty koettaa pitää hänelle seuraa. Se sietää tulla tässä nyt julkaistuksi, jo yksistään koska se kertoo kuitenkin jo 17-vuotiaan Bettyn lapsekkuudesta ja kommellusalttiudesta.
Kuuma iltapäivä
-Betty, koska minä saan nousta? David valitti. -On niin kuuma, enkä minä jaksa vain istua, ja siitä keikahduksesta on jo kolme viikkoa — enkö minä voisi jo kävellä?
-En tosiaankaan tiedä. Tohtorihan tulee tänään, kyllä hän sanoo. Luenko vielä? Betty avasi uudelleen Kapteeni Grantin lapset.
-Älä, ei minua huvita.
Oli tukehduttavan kuuma elokuun päivä. Tiet pölysivät ja kukkuloiden takana kumisi ukkonen; kehäkukat roikkuivat nääntyneinä ja suuri auringonkukka, Jennien ylpeys, oli lysähtämässä kasaan tukinaruista huolimatta. Vieläpä huvimajassakin oli kuumaa ja pölyistä.
Äiti ja Rose olivat menneet katsomaan Floraa, joka kärsi tästä ilmasta eniten, ja ottaneet kiukuttelevan Elizan mukaansa. Tuomari istui huoneessan ja loput lapset loikoivat Keijulehdossa lehmusten armeliaassa varjossa. Davidia ei saatu sinne, joten Betty leikki laupeudensisarta ja jäi tämän luo. Hiki valui hänen selkäänsä pitkin, ja paksu kihara tukka oli kärsimys. Näytöksistä ei tullut mitään tällaisella paahteella.
-Minä sulan, Betty puuskahti. Sitten hän äkkiä nousi seisomaan. -Odota vähän, muistin juuri ihanan hellepuvun. Hetki vain!
Hän pyrähti tiehensä, juoksi pihan tulikuuman hiekan yli halliin, portaita ylös ja edelleen ullakolle.
Lasten vanhoja vaatteita säilytettiin Cathy Stewartin kapioarkussa, ja sitä Betty penkoi, kunnes löysi etsimänsä. Pari vuotta sitten oli vaja maalattu, ja hän oli tietenkin tahtonut olla mukana. Koska kaikki puvut olivat liian hyviä tuhrittaviksi, oli äiti vihdoin antanut Bettylle vanhan yöpaitansa. Tyttö oli leikannut hihat pois myöhemmin, juuri tällaisena hellepäivänä, ja lyhentänyt samalla helmaa — hivenen liikaa, se täytyy myöntää.
Nyt hän veti paidan esiin. Se oli yltä päältä punaisissa maalitahroissa, mutta vilpoinen ja suloinen. Betty vaihtoi pukunsa tähän väljään kaapuun, riisui kenkänsä ja sukkansa ja juoksi tohvelit jalassa takaisin huvimajaan.
-Jenny ohjaa tohtorin tänne, joten minun täytyy liueta sitä ennen, hän selitti Davidille, joka nauroi vatsaansa pidellen.
Tunnin verran oli rauhallista, sitten kuului auton pörähdys.
-Tohtori varmasti, David sanoi ja kurottui katsomaan ikkunasta.
-Ei hän tulisi autolla nyt, kun ei ole kiirettä. Kuka se on? Betty työntyi Davidin viereen.
-Jim-eno ja Marian-täti!
-Varjelkoon, parahti Betty. -Jos Marian-täti näkee minut nyt, nousee meteli!
Jim-eno oli toimittajana Invernessissä, ja Marian-tädin terävää kieltä pelkäsi koko suku. Hän oli itse aina täydellisen huoliteltu, eikä voisi ymmärtää tyttöä, joka loikki ympäri maalitahraisessa, lyhyessä, hihattomassa yöpaidassa.
-Isä on sisällä, David kuiskasi. -Ehdit luikkia pakoon.
-Hirveä kuumuus, valitti Marian-täti. -Toivottavasti Cathyllä on tarjota kylmää juotavaa.
He menivät sisään, ja Betty sanoi:
-Yritän hiipiä huomaamatta yläkertaan. Tulen sitten alas säädyllisemmässä asussa ja käsken Robin pelastamaan sinut. Sopiiko?
David nyökkäsi.
Betty syöksähti kuin seikkailukirjojen rosvot pensaan takaa toisen luo. Vihdoin hän hiipi seinänviertä pitkin kuistille, kiipesi kyyryssä portaat ylös, raotti ovea niin että vain juuri sopi raosta, ja laukkasi hallin läpi portaille. Kirjastosta kuului isän ja Jim-enon rupattelu.
Betty kipitti portaat ylös kuin orava, avasi huoneensa oven ja paiskasi sen takanaan kiinni kuin turvaportin.
-Laupias taivas! parkaisi Marian-täti.
Tuomari oli sanonut, että Rosen ja Bettyn huoneessa hän voisi pestä matkan pölyt itsestään. Niinpä yöpaita-asuinen Betty ja täti muodikkaassa vaaleassa kesäpuvussa tuijottivat toisiaan kuin kumpikin olisi tavannut kalkkarokäärmeen.
-Anteeksi! Betty syöksyi ulos, ennen kuin täti ehti aloittaa puhetta, joka oli tulossa.
Hän pujahti Annien ja Jennien huoneeseen, heittäytyi vuoteelle — ja purskahti nauruun.
Bettyllä oli taito, joka tulisi auttamaan häntä vielä monissa vaikeuksissa: hän osasi nauraa itselleen. Hän ei jäänyt hautomaan onnettomia kommelluksiaan, vaan antoi huumorintajulleen vallan. Kikatettuaan kyllikseen hän nousi, suoristi Jennien taitavasti ommellun peitteen ja hiipi ovelle. Alakerrasta saakka kaikui tädin kiihtynyt kimitys, joten tyttö pääsi vihdoin vaihtamaan asua.
Kun Betty laskeutui portaita kermanvärisessä musliinipuvussaan hiukset siististi kammattuina, selitti Marian-täti juuri:
-Oh, minua puistattaa vieläkin sen tytön ulkonäkö! Thomas Stewart, miten sinä oikein kasvatat lapsesi?
-Päivää, helähti kirkas ääni.
Jim-eno hirnahti hilpeästi, tuli kättelemään ja sanoi vaimolleen:
-Marian, en tiedä millainen käsitys sinulla on yöpaidasta, mutta minun mielestäni kyllä…
-Hän on vaihtanut vaatteita, mikä on kyllä hyvä. Mitä luulet äitisi sanovan, kun kerron hänelle, millaisessa asussa vietät aikaasi?
-Oli niin kovin kuuma. Menen hakemaan toiset! Betty pyrähti tiehensä hihittäen itsekseen. Hän suunnitteli mehevää kuvausta päiväkirjaansa ja päätti, että kun joskus kirjoittaisi romaanin, käyttäisi sankaritar äitinsä yöpaitaa ja säikyttelisi hienoja tätejä.
Seuraava spesiaali ilmestyy klo 15, ja silloin pääsette tutustumaan siihen, mitä Bettyn ja Duncanin välillä todella tapahtui... :)